Helsinki City Running Day suosittelee: Jukolan Viesti 16.-17.6.

Mikäpä olisi luontevampi yhteistyökumppani Suomen merkittävimmille juoksutapahtumille, kuin jo 68. kertaa järjestettävä Jukolan viesti sekä sen yhteydessä pidettävä Venlojen Viesti?  Jukolassa viestijoukkueet ovat seitsenjäsenisiä ja historian aikana reitti on ollut pituudeltaan 70–90 km. Yksittäiset osuudet ovat 6–17 kilometrin mittaisia. Jukolan viesti on maailman suurin viestisuunnistuskilpailu. 

Suunnistustaidot ovat tarpeen metsään mentäessä, mutta Jukolan viestiin osallistuu niin maailman huippusuunnistajia kuin aivan tavallisia kuntoilijoita; kaikilla joukkueilla ovat tasavertaiset radat ja rastit.

Kuntolenkkeilijälle ja juoksijalle suunnistus on hieno laji: vaihteleva maasto antaa haastetta niin tasaiselle maalle tottuneille jaloille, kuin aivoillekin. Sykkeet nousevat huomaamatta ja luonnonläheisyys tuo uuden näkökulman lenkkeilyyn. Polkujuoksemisen lisäksi välillä pääsee haastamaan itseään myös tiheissä pusikoissa tai avarissa kangasmetsissä. 

Suunnistusharrastus on hyvä aloittaa esimerkiksi iltarasteilta, joita järjestetään ympäri Suomen viikoittain. 2018 Jukolan Viesti tai Venlojen viesti on kuitenkin mahdollinen pienen treenin jälkeen. Tässä Jukolan organisaation seitsemän syytä, miksi mukaan lähteminen kannattaa!

Seitsemän hyvää syytä kasata joukkue Lahti-Hollola Jukolaan 16.-17.6.

  1. Lahti-Hollola Jukola on keskellä eteläistä Suomea:  vajaan tunnin automatka Helsingistä – kaksi ja puoli tuntia Turusta. Helsingistä pääsee näppärästi myös junalla Lahden matkakeskukseen, josta Jukola-bussit bendelöivät aivan kilpailukeskuksen ytimeen.
  2. Kilpailumaasto on ainutlaatuinen sisältäen muun muassa yli 2000 suppaa. Tasaisilla mäntykankailla voi pitää vauhtia, sillä korkeuserot eivät ole suuria ja näkyvyys on hyvä.  Niinpä maasto sopii sekä huipuille että harrastajille. Tästä puhutaan suunnistajapiireissä vielä pitkään. 
  3. Kilpailukeskus sijaitsee vanhalla lentokentällä.  Pohja on tasaista soramoreenia – hyvä kantavuus kosteallakin säällä. Kaikki kilpailukeskustoiminnot ovat lähellä toisiaan, 300 – 750 m  säteellä vaihtoalueen sisäänkäynnistä. Seurabussit purkavat kuormansa teltta-alueiden viereen.
  4. Harjoitusmaastot Jukola-maaston liepeillä tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden ottaa tuntumaa supikkoon.  Niihin voi tutustua jukola.com sivustolla. Harjoitusmaastoissa on valmiit radat ja rastiliput –  keväästä riippuen  huhtikuun alkupäivistä alkaen.  Santaveräjä on hyvä harjoitusmaasto  - saman tyyppinen kuin Jukolan kilpailumaasto. Tutustu maastoihin www.jukola.com suvuilla.
  5. Jukolassa juoksevat maailman huiput ja kuntoilijat samoilla osuuksilla ja radoilla. Se tuo metsään sähinää. Jukolaan osallistuu lähes kaikki maailman parhaat suunnistajat omissa joukkueissaan.  Seurajoukkueiden lisäksi Jukolassa suunnistaa yritys- ja kaveripiirijoukkueita, joita jo nyt on ollut yli 60 % osallistujista. Jukola-maastossa ei tarvitse olla yksin.
  6. Jukolassa neljäosuuksinen Venlojen viesti (neljä naista) starttaa launtai-iltapäivällä. Jukolan veljet (seitsemän osuutta – miestä tai naista) ryntäävät metsään lauantaina klo 23.00. Sekajoukkueiden (miehiä + naisia) määrä on kasvanut viime vuosina. Naisille on siis tarjolla Venlat päivällä tai Jukola yöllä – joko pimeä tai aamuhämä osuus – ja on myös mahdollista osallistua molempiin viesteihin.
  7. Lahti-Hollola Jukolassa on toimiva ravintolapalvelu, mahtava urheilukauppojen valikoima, huikea areena info ja paljon muuta oheisohjelmaa. Jukolassa tapaa paljon tuttuja – reipashenkistä suunnistusväkeä.

Ilmoittautuminen avautuu marraskuun aikana! Katso lisätietoja: www.jukola.com/2018/