Helsinki City Marathon

Helsinki City Marathon ja Helsinki City Run yhdistävät voimansa ensivuodesta alkaen. Jokaiselle on tarjolla riittävää haastetta, kun 19.5.2018 juostaan maraton, puolimaraton, maratonviesti, viiden kilometrin katujuoksu ja perheen pienimmille suunnattu Minimarathon.

Todellinen juoksun superpäivä

19.5.2018 tarjoaa jokaiselle juoksun ystävälle mahdollisuuden haastaa itsensä, olipa matkana sitten lasten Chiquita Minimarathon tai täysmaraton. Tavoitteena on tarjota juoksun suurtapahtuman tunnelma jokaiselle paikalle tulevalle.

Syksy on tapahtumien aikaa ja myös uutta Helsinki City Running Day -tapahtumapäivää on esitelty ja tullaan esittelemään lukuisissa tapahtumissa syksyn mittaan. Uusi yhteen päivään keskittynyt tapahtumakonsepti on saanut pääosin hyvän vastaanoton, mutta soraääniäkin on kuultu. Helsinki City Marathonin siirtyminen kevääseen on herättänyt eniten tunteita.

Helsinki City Marathon 2017 käytiin aluksi painostavassa hellesäässä ja lopulta rajuilman ja sateen merkeissä. HCM:n palautekysely lähetettiin kaikille maaliin tulleille juoksijoille ja lisäksi palautetta on voinut lähettää suoraan asiakaspalauteosoitteeseen. Kiitos kaikille palautetta antaneille. Palaute auttaa suunnittelemaan tulevan kevään Helsinki City Running Day -tapahtumaa 19.5.2018 ja antaa runsaasti hyvää tietoa kehityskohteista sekä hyvin sujuneista osioista.

Paahteisen ja illan suussa myrskyksi vaihtuneen Helsinki City Marathonin voittoon juoksivat Kenian Robert Mugat ja Venäjän Anastasia Zakharova.

- Lähdin voittamaan ja sen tein. Aika ei ollut erikoinen, koska lämpö ja mäet verottivat voimia, viimevuotisen voittonsa ajalla 2.27.40 uusinut Robert Mugat kertoi.

Huomenna lauantaina, 12.8. klo 15 juostavalle Helsinki City Marathonille starttaa yhteensä 3100 juoksijaa. Mukana on runsaasti kansainvälistä väriä, sillä matkaan on lähdössä juoksijoita peräti 73 eri maasta, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Järjestäjät toivovat reitille runsaasti kaupunkilaisia kannustamaan juoksijoita.

- Noin kolmannes kaikista juoksijoista on ulkomaalaisia. Suomen ulkopuolelta eniten juoksijoita on Britanniasta, Saksasta, Italiasta ja Ruotsista sekä Japanista, kertoo kilpailupäällikkö Markku Haverinen.

Kaikille avoimessa Helsinki City Marathonin Expossa voi perjantaina ja lauantaina 11.-12.8. maistella kumppaneiden tuotteita, hyödyntää upeita tarjouksia sekä tutustua juoksun tiimoilta muihin tapahtuma- ja palveluntarjoajiin. Juoksijat noutavat numerot ja paidat samalla messujen kisatoimistosta.

SUL juoksutapahtumat ovat mukana Ekokompassi-ympäristöjärjestelmässä ja sitoutuneet parantamaan tapahtumiensa ympäristövaikutuksia pitkällä tähtäimellä. Juoksijoille tämä näkyy parhaiten roska-asioissa.

2018 will bring marjor changes to the Finnish running field. Helsinki City Running Day will take place May 19th and it will include the iconic Helsinki City Marathon, which will move there from its original place in August. Two new events are introduced the same day: Marathon Relay and Helsinki City 5. Day will also host Helsinki City Run Half Marathon and Minimarathon for the kids.

Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKe ja Suomen Urheiluliitto keräävät jälleen Helsinki City Marathonilla käytettyjä lenkkareita. Lenkkareille annetaan uusi elämä Kaakkois-Tansaniassa, missä LiiKe toteuttaa tyttöjen terveyskasvatus- ja liikuntahanketta kahdeksalla yläasteella Mtwaran alueella. 

Juoksu lähtee Mäntymäentieltä klo 15.00 ja juoksijat saapuvat maaliin Telia 5G Areenalle klo 16.45 - 21.00 välillä. Juoksureitti (Mäntymäentie - Mannerheimintie - Ruskeasuo - Kuusisaari - Kaskisaari - Lauttasaari - Ruoholahti - Baana - Kansalaistori - Töölönlahden ranta - Mäntymäentie) kierretään kahteen kertaan. Ensimmäisellä kierroksella tehdään Ruoholahden jälkeen  Punavuori - Kaivopuisto - Kauppatori -kierros.
 
Poikkeusjärjestelyt hoidetaan liikenteenohjauslaitteiden ja liikenteenohjaajien avulla.
 
Ajoneuvot: